Historia
Yrittäjien kuljetus Oy
Heating Oy:n tarina sai alkunsa vuonna 1979 Eurajoella perustaja Veijo Salosen toimesta. Tällöin vielä Yrittäjien kuljetus Oy nimellä toiminut perheyritys keskittyi lähinnä kuorma-autoliikenteen järjestelyyn sekä laivojen rahtaukseen ilman omia toimitiloja, varastoja tai kalustoa. Kuitenkin jo perustamisvuosinaan yritys työskenteli monipuolisesti eri raaka-aineiden parissa ja yrityksen itse rahtaamat laivat toivat Suomeen esimerkiksi rehufosfaattia aina Saksasta ja Ruotsista asti.
Omat varastotilat
Vuonna 1980 yritys rakensi ensimmäiset omat varastointitilansa nykyiselle toimipaikalleen Eurajoen Köykäntielle yhdessä Kauko Koskisen kanssa. Näin syntyi myös kiinteistöyhtiö Länsi-Suomen Terminaali Ky. Tämä yritys siirtyi myöhemmin Heating Oy:n omistukseen. Tässä samaisessa osoitteessa yritys on siitä lähtien jatkanut alituista kehittymistään. Yrityksen toimipaikka Eurajoella, Satakunnan rannikon välittömässä läheisyydessä, onkin tarjonnut oivat mahdollisuudet toimia yhteistyössä lähialueiden satamien kanssa jo vuosikymmenten ajan.
Heating Oy Y-kuljetus
Vuonna 1984 yritys sai nykyisen nimensä – Heating Oy Y-kuljetus – ja toiminta alkoi vähitellen muotoutua kohti nykyistä muotoaan liiketoiminnan kasvaessa. Saman aikaisesti myös omaa varastokapasiteettia kasvatettiin nykyiseen määräänsä eli 8500 neliömetriin 20:ssä eri varastossa. 80-luvulta lähtien Heating Oy onkin erikoistunut erityisesti varastointiin ja rehun käsittelyyn vankalla ammattitaidolla sekä panostaen pitkiin asiakassuhteisiin.
EcoPorts Finland Oy
Perheyrityksen sukupolvenvaihdos toteutettiin vuonna 1998, jolloin perustaja Veijo Salonen siirsi lapsilleen Kaisa Saloselle (nyk. Gröndahl) ja Kosti Saloselle yrityksen osake-enemmistön. Veijo Salonen vaikutti taustalla vielä jonkin verran yrityksen asioihin menehtymiseensä saakka, kevääseen 2011.
Viimeisimpänä esimerkkinä Heating Oy:n jatkuvasta uusiutumisesta on oman satamatoiminnan aloittaminen yritysoston myötä. Kesällä 2020 Heating Oy osti EcoPorts Finland Oy:n koko osakekannan sisältäen Eurajoen Olkiluodossa sijaitsevan yksityisen satama-alueen hallinnan sekä satamaliiketoiminnan. Tämä on omiaan tukemaan strategisesti sekä Heating Oy:n että EcoPorts Finland Oy:n liiketoimintoja mahdollistamalla yhä laajemman ja monipuolisemman palvelutarjonnan.
”Ei
siinä parfyymit auta”
Uusi Rauma 25.3.1987
heating oy y-kuljetus
Köykäntie 105
27100 Eurajoki
puhelin
+358 (0)400 654 934
sähköposti
heating@heating.fi